Urakoitsija: Voiko “vakiintunut käytäntö” ohittaa YSE:n kirjallisuusvaatimukset muutostöissä?

Voiko “vakiintunut käytäntö” ohittaa YSE:n kirjallisuusvaatimukset muutostöissä? Urakoitsijan riskit ja suojakeinot tilanteessa

YSE 1998 -ehdot korostavat muutostöiden ja lisätöiden osalta tiukkaa menettelytapaa: muutoksista on sovittava kirjallisesti ennen töiden aloittamista. Käytännön työmailla tämä ei kuitenkaan aina toteudu – aikataulupaineet, kiireiset päätökset ja “hyvähenkinen yhteistyö” voivat synnyttää toimintamalleja, joissa muutokset tehdään ilman kirjallista sopimusta. Mutta mitä tapahtuu, jos työ on jo tehty ja lisäkorvausta vaaditaan vasta jälkikäteen?

YSE 43, 44 ja 46 §: Kirjallisuusvaatimusten sisältö

YSE 43 § edellyttää, että urakoitsijan tulee toteuttaa tilaajan vaatimasta muutoksesta tarjous, ja että työn sisältö ja vaikutus urakkaan sovitaan kirjallisesti ennen työn aloittamista. YSE 44 § puolestaan vahvistaa, että jos suunnitelman muutos vaikuttaa urakka-aikaan tai -hintaan, tulee pidennyksestä tai lisäkorvauksesta sopia ennakolta kirjallisesti. Vastaavasti YSE 46 § asettaa saman kirjallisuusvaatimuksen lisätöille.

Yhteinen nimittäjä: kaikista vaikutuksista urakka-aikaan ja hintaan on sovittava ennen työn aloittamista, kirjallisesti.

Voiko käytäntö voittaa kirjalliset vaatimukset?

YSE:n ehtojen mukaan muotovaatimukset ovat lähtökohtaisesti pakottavia. Tämä herättää kysymyksen: onko urakoitsijalla mitään mahdollisuuksia saada maksua lisä- tai muutostyöstä, jos kirjallista sopimusta ei ole ja työt on jo tehty?

Oikeuskäytäntö antaa tähän varovaisen kyllä-vastauksen. Korkein oikeus ja hovioikeudet ovat tietyissä tapauksissa hyväksyneet sen, että vakiintunut käytäntö osapuolten välillä voi osoittaa hiljaisen sopimuksen syntyneen. Tällöin katsotaan, että urakoitsija voi luottaa tilaajan hyväksyntään, vaikka nimenomaista kirjallista sopimusta ei ole.

Esimerkiksi Helsingin hovioikeus (tuomio nro 2352/2011) katsoi, että osapuolten pitkäaikainen käytäntö, jossa lisätöistä ei ollut kirjallisesti sovittu mutta tilaaja oli aiemmin ne maksanut, muodosti “vakiintuneen käytännön”. Tämä syrjäytti kirjallisuusvaatimuksen kyseisessä tapauksessa.

Riskit urakoitsijalle: epäselvyys on kalleinta

Vaikka oikeuskäytäntö mahdollistaa muotovaatimuksista poikkeamisen, riskit jäävät urakoitsijan kannettavaksi:

• Jos kirjallista sopimusta ei ole, urakoitsijan on näytettävä, että tilaaja hiljaisesti hyväksyi työn ja sen vaikutukset.
  
• YSE:n mukaisia lisävaatimuksia voi olla vaikea periä jälkikäteen, vaikka työ olisi tehty tilaajan suostumuksella.
  
• Oikeudenkäynnit tällaisista tilanteista ovat usein pitkiä, kalliita ja lopputulos epävarma.
  

Miten urakoitsija voi suojautua?

Paras tapa suojautua on toimia YSE:n mukaisesti ja sopia lisä- ja muutostöistä kirjallisesti ennen työn aloittamista. Käytännössä tämä ei aina ole mahdollista – silloin urakoitsijan kannattaa:

1. Kirjata sähköposteihin ja pöytäkirjoihin kaikki muutospyynnöt ja omat vastauksensa.
   
2. Vahvistaa muutostyötarjouksessa, että työ aloitetaan vasta, kun tarjous hyväksytään.
   
3. Varmistaa, että tilaajan edustaja, joka hyväksyy työn, on valtuutettu (YSE 59 §).
   
4. Jos käytäntö muodostuu joustavaksi, pyytää tilaajaa kirjallisesti vahvistamaan, että sopimuskäytäntö poikkeaa YSE:stä.
   

Yhteenveto

Vaikka oikeuskäytäntö tunnustaa “vakiintuneen käytännön” mahdollisuuden, urakoitsijan ei pidä tukeutua siihen ensisijaisena toimintatapana. Jokainen tilanne arvioidaan erikseen ja näyttötaakka jää urakoitsijalle. Turvallisin ja juridisesti kestävin ratkaisu on aina noudattaa YSE 1998 -ehtojen kirjallisuusvaatimuksia.

Jos olet tilanteessa, jossa tilaaja ei ole maksanut lisä- tai muutostöitä ja sovittu ei ole kirjallisesti, ota yhteyttä. Lakiasiaintoimisto Suomen Laatujuristit auttaa arvioimaan näyttöä, käytäntöjä ja ajamaan vaatimustasi oikeudellisesti kestävällä tavalla.